Opiskelussa riittäisi puuhaa, mutta kaipuu kentälle lasten pariin on kova. Siispä kävin eilen kaupungin sijaisrekrytoinnin haastattelussa, päästäkseni päiväkoti- ja iltapäiväkerhosijaisten arvokkaaseen ammattikuntaan. Haastattelu oli mukava tilanne: pelkäsin etukäteen että minut epäpätevänä heitetään sieltä samantien ulos, mutta haastattelija olikin mukava ja löysi papereistani vahvuuksia, joita en ollut huomannut edes kirjata. Olen tarpeen tullen ilmeisen uskottava esiintymään pystyvyyttäni korostaen, sillä aloin melkein itsekin uskoa kompetenssiini. Haastattelusta ulos kävellessä olo oli ihmeellisen hyväntuulinen. Työhaastatteluita voisi olla joka viikko, jos ne saavat aikaan tuollaista itsetunnon kohotusta.
Nyt toivotaan sitten, ettei sijaisuuksia tulisi liian usein, mutta että silloin tällöin pääsisi töihin. Että sattuisivat kysymään sellaisina päivinä, kun ei ole opiskelujen puolesta pakollisuutta - päiviä ei viitsisi merkitä kokonaan sopimattomaksikaan silloin, kun vaikkapa aamupäivä on täynnä, mutta iltapäivä- tai iltatyö kävisi hyvin. Toki pätevät sijaiset menevät edelleni, kuten kuuluukin, mutta päivähoidon sijaisia tuskin koskaan on liiaksi tarjolla. Ehkä tämä sitten on se oma ala, kun olisin valmis käyttämään suurimman osan ajastani varhaiskasvatuksen parissa. Mikäpä tässä ollessa, kun saa tehdä sitä mistä tykkää, ja samalla petaa itselleen tulevaisuuden työpaikkoja kuin vahingossa.
Tänä aamuna puhelin jo soi. Ei tosin kaupungin rekryn kautta vaan suhteilla: entinen työharjoittelupaikkani, steinerpedagoginen päiväkoti kaipasi sijaista sairastapauksia paikkaamaan. Teoreettiset katsaukset saavat nyt joustaa, tämä tyttö lähtee huomenna pukemaan kurahousuja ja harjoittelemaan sensitiivistä varhaiskasvatusta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti