Varhaiskasvatuksen opiskelu murentaa kaikki mielikuvat vakavahenkisestä yliopisto-opiskelusta, jos sellaisia aiemmin on onnistunut omaksumaan. Tänään päiväämme sisältyi kaksi musiikin ja kaksi kuvailmaisun perusteiden tuntia. Musiikissa opetellaan taputtamaan rytmejä, tititoimaan ja solmisoimaan, lastenlaulurepertuaarin kartutuksen lisäksi. Tavoitteena tosin on, että jokainen osaisi lukea nuotteja niin että pystyy soittamaan melodiaa pianolla tai muulla kilkuttimella, ja onhan se aika paljon, jos lähtötaso on nolla - harvalla onneksi on. Kurssin käytäntönä onneksi on tehdä musiikin saralla edistyneimmistä "tutor-opettajia", joten jos on kasvanut musiikkiin kuten minä, oppii sitten musiikkikasvatuksen pedagogista puolta, kun sisältö on jo tuttua.
Kuvailmaisussa tutustutaan erilaisiin kuvistekniikoihin, tänään tehtiin minäkuva-kollaasi, eli leikattiin lehdestä omalle kasvokuvalle vartalo, sekä maisemia ja muita kuvia, mitä nyt kukakin halusi. Materiaaleja sai käyttää vapaasti, minä hyödynsin hajonneiden korvakorujen osia ja hääpuvun nyörityksestä jäänyttä silkkinauhaa. Ennakkoasenteeni kuvailmaisuun ei ollut kovin positiivinen, en ole koskaan oikein oppinut sietämään sitä, ettei lopputuloksesta tule mielikuvani mukaista. Yllättäen ainakin tämä tunti meni lopulta varsin kivuttomasti. Salaisuus piilee ehkä siinä, ettei luo kovin tarkkaa mielikuvaa, vaan katsoo mitä syntyy. Työharjoittelu-esikoulussa maalasimme "märällä märälle", joka on tekniikkana luonteeltaan epätarkka ja hiukan hallitsematon, värit leviävät ja sekoittuvat toisiinsa. Silloin opin, että riittää että maalaa vain ja katsoo, mitä syntyy, miten värit ovat kauniita. Muovailusta pidän myös, siinä voi tehdä aina uudestaan ja uudestaan, ja saa käsillä tekemisen tunteen. Jos tämän asenteen saisi ulotettua koskemaan kaikkea kuvailmaisua, voisi siitä varmaan nauttia.
Liikunta on kolmas tähän kokonaisuuteen liittyvä aine. Siellä olemme tähän mennessä harjoitelleet liikuntaleikkejä, taiteilleet telinevoimistelussa Rölli-temppuradalla ja harjoitelleet Sorsapuistossa miten päin suunnistuskarttaa pidetään. Kaikkeen liittyy toki se pedagogiikka, jonka kautta tätä toimintaa pitäisi katsoa ja jota tässä harjaannuttaa: miten ohjata päiväkoti-ikäisiä lapsia liikkumaan, maalaamaan tai musisoimaan, niin että se on kivaa ja antoisaa. On se silti hassua, että voi mennä yliopistoon leikkimään.
Kyllä tämä taitelu loppupeleissä ihan opiskelusta käy, tai ainakin kuluttaa aikaa tehokkaasti. Nämä aineet sekä draaman opetus kuuluvat kurssiin Taide- ja ilmaisukasvatuksen perusteet (10 op), joka jakautuu kahdelle vuodelle, moneen monituiseen kontaktiopetustuntiin, joiden niiden lisäksi pääsee työstämään portfolioita, oppimistehtäviä, musiikkiesityksiä...
Toinen omalaatuisuus varhaiskasvatuksessa on opiskelun jakautuminen selkeästi aihekokonaisuuksiin (kursseihin), joita sitten työstetään eri tavoilla. Tämä on kai ongelmaperustaisen oppimisen syytä tai ansiota, minusta jälkimmäistä koska pidän siitä. Esimerkiksi nyt meillä on ohjelmassa kurssi Lasten arki suomalaisessa yhteiskunnassa, jonka suoritukseen kuuluu sekä perinteisiä luentoja, työpajoja, joissa työstetään erilaisia tehtäviä itsenäisesti tai ryhmässä, sekä tutoriaaleja, joissa määritellään yhdessä annetun aiheen kautta joitakin oppimistehtäviä, joihin sitten etsitään vastauksia ryhmässä ja joita käsitellään. Suomennettuna tämä tarkoittaa hyvin paljon töitä, mutta myös monipuolisia työskentelytapoja ja näkökulmia. Vieraaltahan se tuntuu aluksi, kirjoihin tottuneella humanistille, ja työläältä, mutta samalla myös ihan eri tavalla innostavalta.
Luennoilla olemme perehtyneet muun muassa yhteiskunnan palveluihin lapsiperheille, päivähoito- ja lastensuojelulakiin, lapsuuden määrittelyihin ja lapsuuteen aika- ja yhteiskuntasidonnaisena ilmiönä. Luennoista on tentti, johon kuuluu myös kaksi tenttikirjaa, toinen Stakesin tilastotietoja ja toinen artikkelikokoelma. Työpajoissa ollaan pohdittu omaa lapsuutta, tehty esittelyt oman kotikunnan palveluista lapsiperheille, ja työn alla on vielä "lapsen jäljitystehtävä", jossa koetetaan päästä lähemmäs lapsen kokemusmaailmaa havainnoimalla lapsen päivää kokonaisuudessaan, sekä haastattelemalla perhettä. Tutoriaalissa meidän pienryhmämme päätyi tutkimaan aihetta Television tarjonta lapsille, johon otimme kolme näkökulmaa: television tarjonta nyt, lasten ohjelmat ennen ja lastenohjelmien muutos, sekä haastattelututkimus: mitä lapset kertovat katsovansa. Työn alla vielä tämäkin, perjantaina suuntaan päiväkotiin kyselemään eskareilta, mitkäs on niitä hyviä ohjelmia. Jännittävää, ensimmäinen etnografinen tutkimus lasten parissa.
Siinä lyhyesti 5 op. Onko nyt ikävä niitä tenttejä, mihin tarvitsi vain lukea kotona kirja tai pari? Ei oikeastaan. Mutta aikaa tämä vie julmasti, saa olla tarkkana että ehtii. Unesta en suostu tinkimään, mutten tiedä vielä mikä osa-alue tässä tulee kärsimään. Tällä hetkellä näyttää siltä, että ainakin mediakasvatus, voi olla että joudun luovuttamaan koko kurssin suhteen. Vapaa-aikanani olen harrastanut viime aikoina tavaroiden pakkaamista, logistista suunnittelua ja laatikoiden nostelua, jota myös muuttamiseksi kutsutaan. Katsotaan helpottaako tilanne viikonlopun jälkeen, vai unohdanko suosiolla sivuaineopinnot toistaiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti