Uusi elämänvaihe, syksy, uudet tuulet. Lukuvuoden vaihtuminen houkuttelee aina tarttumaan kaikenlaisiin uusiin toimiin, erityisesti aloittamaan liikuntaharrastuksia, jotka jäävät kesken viimeistään muutaman kuukauden jälkeen. Tällä kertaa annoin periksi bloginperustamishoukutukselle, tosin en aivan kevein perustein. Hauduttelin ideaa kolmisen viikkoa, mutta ei tämä aihe taida jättää rauhaan.
Haluaisin kirjoittaa varhaiskasvatuksesta. Varhaiskasvatuksen opiskelusta yliopistossa, varhaiskasvatuksen maailmasta ja suhteesta yhteiskuntaan, päiväkotien arkitodellisuudesta, ihanteista kasvatuskäytäntöjen taustalla, omista kokemuksistani ja kasvustani tulevana varhaiskasvattajana. Kipinä tähän syttyi kesän aikana, saatuani tietää yliopiston ovien varhaiskasvatuksen koulutukseen auenneen. Mikä olisi parempi hetki aloittaa kirjoittaminen kuin nyt, kun kaikki on vielä uutta, omat näkökulmat tuoreita ja kehittyviä?
Tämän blogin perustaminen vaati kuitenkin erilaista mietintää kuin aiempi elämäni internetissä. Kirjoitanko omalla nimelläni vai nimimerkillä? Kerronko asuinpaikkani ja koulutuspaikkani, mitä kaikkea voin kertoa kun aihe, josta kirjoitan, liittyy niin vahvasti muihin ihmisiin? Erityisesti lasten kanssa toimiessa vaitiolovelvollisuus ja muut eettiset periaatteet on otettava tarkkaan huomioon. Pohdinnan lopputuloksen näette tässä.
Ajattelin, ettei yhteiskunnallisesta aiheesta voi kirjoittaa, jos ei itse suostu paikantamaan itseään yhteiskunnassa. Olen kuitenkin siinä määrin poliittinen ihminen, etten varmasti osaa tyytyä vain kuvailemaan ilmiöitä, vaan tulen ottamaan myös kantaa. Kannanotoilla harvoin on merkitystä, jos ne huudetaan anonyymistä mielikuvitusmaailmasta, olematta valmiita seisomaan sanojensa takana. Toinen yksinkertainen syy on se, että en varmaankaan osaisi kirjoittaa asioista mainitsematta kaupunkia tai yliopistoa nimeltä. Kaikki toiminta on kuitenkin niin vahvasti sidoksissa ympäristöön, että ympäristön häivyttäminen tekstistä olisi kamalan vaivalloista. Kolmanneksi, on paljon mielenkiintoisempaa lukea tekstiä, jonka voi sijoittaa johonkin ja jonka käytäntöjä voi vertailla omaan elämismaailmaansa.
Koska päätin kertoa, mitä opiskelen ja missä, olisi nimettömyys pelkkä turha kuriositeetti. Aloittavien opiskelijoiden joukko on sen verran pieni, ettei siinä kauaa menisi selvittää. Tottakai sanojensa takana seisominen kauhistuttaa. Leimautumisen pelko, pelko siitä että lauon typeriä mielipiteitä, joihin ihmiset nyt tai 20 vuoden päästä, kun olen jo kasvanut joksikin muuksi, osoittavat sormellaan nauraen. Toisaalta rohkeutta on uskaltaa myöntää virheensä ja muuttaa mielipidettään. Rohkeutta on seistä sanojensa takana. Jos toivon muilta avointa ja reilua keskustelua, on lähdettävä siitä, että uskaltaa itse keskustella omana itsenään.
Itsestäänselvää on, että asioista täytyy kirjoittaa yleisellä tasolla. Toisia yksityishenkilöitä, opiskelutovereita tai päiväkotien ihmisiä, ei mainita nimeltä. Yksittäisen erityislapsen herättämä pohdinta kääntyy helposti yleiselle tasolle loukkamatta kenenkään intimiteettiä. Tätä tuskin joutuu edes ajattelemaan kirjoittaessa, sen verran paljon olen nettiin nimimerkin suojista kirjoittanut, että jotakin ymmärrän. Kuitenkin se asenne, että tämä blogi on oikeastaan sama, kuin kirjoittaisin omalla nimelläni kolumnia aikakauslehteen, vaatii ehkä harjoittelua.
Toiveena olisi, että blogin kautta voisi saada kuvan varhaiskasvatuksen yliopistokoulutuksesta, vaikkakin vain yhden opiskelijan näkökulman ja kokemuksen kautta. Ehkä siitä on iloa alaa harkitseville opiskelijoille, alalla jo toimiville vanhemmille lastentarhanopettajille, muuta väylää alalle opiskeleville, tai ihan muuten vaan kiinnostuneille. Toivon että opiskelevan ihmisen vielä tuore ja pohtiva näkökulma herättäisi ajatuksia myös lukijoissa, ja niitä olisi mukava jakaa. Blogissa voisi viritä vapaata keskustelua varhaiskasvatuksen, ja ylipäätään kasvatuksen ja yhteiskunnan ajankohtaisista ja puhuttavista aiheista. Asialliseen sävyyn näistä asioista ei puhuta yhtään liikaa. Lisäksi tämä tarjoaa minulle hyvän väylän jäsentää ajatuksiani ja myöhemmin seurata ammatillisen asiantuntijuuden kehittymistä. Toisin sanoen säästää läheisieni hermoja, kun voin säästää heidät loputtomalta "työasioiden" pohdinnalta. Blogin nimivalinnan takana on viehtymys monitulkintaisuuteen.
Palataan asiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti